Ozone Player - "Insane Logic"

Ozone Player? Kaamea viherpiipertäjänimi yhtyeelle. Soundtrack luetulle kirjatrilogialle?

Eiiii kuulosta hyvältä. Varsinkaan kun Peter F. Hamiltonin The Night's Dawnia lukemattomana en siis ymmärrä mahdollisia hienoviritteisiä yhteyksiä. Elektronista instrumentaalimusiikkia vailla selkeää rytmipoljentoa ja täynnä äkkinäisiä osien vaihteluita? Huimia loikkia jazzista aasialaiseen äänimaailmaan ja ambientista industriaaliin täysin ilman varoitusta? Phhhh...Tässä kai nyt on tulos siitä, kun progetaustainen tähtivaeltaja päästetään katsomaan ihan liian monta sci-fi -leffaa perätysten.

Kaiken edellä mainitun jälkeesn tietysti paljastuu, että Otsoonipelurin seitsemän vuoden "iisakinkirkko" on soundillisesti likipitäen komeinta koskaan kuulemaani suomalaista elektronimusiikkia. Kaikki ihmeelliset soundit ja efektit solahtavat juuri omalle paikalleen ikään kuin Trevor Horn olisi ne sinne yksi kerrallaan käynyt upottamassa. Harmoniat ja ja soinnin pehmeys ovat kuin itsestäänselvyyksiä. OP:n eli Otso Pakarisen (ex- Tapa Paha Tapa) pitkä kokemus mainosmusiikin teosta näkyy sovituksissa ja ammattimiehen soundikorva löytää keskenään futaavat soundit ihailtavalla erehtymättömyydellä.

Kappaleet ovat varsinaisia runsaudensarvia ja idolibongauspaikkoja: Rupert Hine olisi ylpeä monetskin rytmielementistä ja jotkut vangelismaiset soundimatot jättävät jälkeensä mm. Jarren Metamorfoosin modernin soundiarkkitehtuurin. Ja kyllähän se Yellonkin läsnäolo on stereokuvan muhkeudessa sekä Warezzin ja A Shortcut To Nowheren basso- ja rumpujytinöissä aistittavissa. The Reality Dysfunction voisi hyvin olla Dark Cityn tai Blade Runnerin soundtrackin osa. Casino Mobilessa Manhattan Transfer goes riemastuttavasti nuts ja yltyy rytmilliseen kilpalaulantaan keskenään. Praise on sumeinta kuulemaani logiikkaa miesmuistiin: kuin Tommi Lindell soittaisi basaarin edessä kaatokännissä vappuräikällä jatsia ja humalainen lappuliisalauma hoilaisi taustalla...

Levyn alku on sellaista maisemapommitusta, että keskiosan seesteisemmät kipaleet kuulostavat väkisinkin tylsiltä ja köyhiltä. Onhan Beam toki kaunis mutta ei kanna kestoaan.

Vaikka silti keskimäärin yksi ainoa biisi Insane Logicilta vastaa kekseliäisyydessään kokonaista Daruden albumia. Nettilevykaupoista löytyvä Ozone Playerin debyytti on kaistapäisyydessään piristävä, meikäläisen makuhermoja juuri oikeasta paikasta kutittava ja soundiharmoonisesti maailmanluokkaa. Avaruuden aikakirjoista näköjään löytyy komeita kuulokuvia niitä kokemaan haluaville.

Markku Suihkonen