Ozone Player: É
Visual Power
Tämän, järjestyksessä toisen albuminsa julkaissut Ozone Player on yhtä kuin helsinkiläinen, sähkösäveltäjäksi itseään tituleeraava Otso Pakarinen & vaihtelevat kumppanit. Mies on tätä ennen vaikuttanut lähinnä Tapa Paha Tapa - avantgardebändissä. Levyn kansivihkossa Pakarinen on ottanut imagokseen jonkinlaisen hullun tiedemiehen ja lääkärin hörhön hybridin, mikä viestii sitä, ettei ihan basic-juttua ilmaan kajahda, kun CD-soittimesta painaa play.
Tämän musiikin kohdalla puhutaan ns. kone- tai syntikkamusiikista, vaikka joitakin kohtia maustavatkin ns. oikeat soittimet. Syntikkapohjaisia juttuja on hankala arvioida, koska “hyvä konemusiikki” on terminä ihan sieltä epädefinitiivisimmästä päästä. Vertailukohteet esim. Kraftwerkiltä, Wendy Carlosilta tai Aavikolta tuntuisivat jotenkin hätiköidyiltä, epäreiluiltakin. Uusi konemusiikki on tavallaan vanhan konemusiikin orja.
Selvennettäköön nyt kuitenkin kaiken varalta, että koneet eivät itse tee sitä musiikkia, kyllä siihen luomisprosessiin edelleen se soittaja tarvitaan. Eivät syntikat ole mikään Judgement Day-juttu.
É on täynnä toinen toistaan levottomampia, etten sanoisi häiriintyneempiä, hassusti nimettyjä synarevittelyjä ja sampleirrotteluja. Pitkän linjan piisejä, pitkää ääntä, pitkää pinnaa, alle kolmen minuutin ei selvitä kertaakaan. Tätä eivät nelikymppiset new age-kotiäidit kuuntele energialamppujensa valossa, ennemminkin tällaiset osin melodiset, osin häröävät äänimaisemat voisi kuvitella jonkin urbaanin, kubrickiaanisen lyhytelokuvan taustamusiikiksi.
Ozone Playerin musiikista kuvastuu selvästi oman tien kulkeminen ja punk-henki. Yleissoundi on kaikuisa, mikä karsii kuulijoiden joukosta heidät, jotka vannovat vanhojen “kunnon” syntikkapieruäänten ja kuiviksi miksattujen monosynth-piipitteiden perään. Ehkä tämäntyyppistä musiikkia syntyisi, jos ujuttaisi LSD:tä Jean-Michel Jarren kämpän ilmastointikanaviin.
Sori, vertailukohde oli jostain löydettävä!
Lievästä kliinisyydestä ja muutamasta halvasta saundista huolimatta OP on mielenkiintoinen tuttavuus nyrjähtäneestä instrumentaalimusiikista kiinnostuneille underground-tyypeille.
File under: “Muut”!
Sitä muuten mietin usein, että miksi kirjeenvaihtoilmoituksissa ilmoitetuissa musiikkimauissa ovat aina ne samat lovemetallit ja R.E.M.:t. Miksei kukaan koskaan ilmoita, että “Musiikkimakuni on ‘Muu musiikki’”?
Lisätty: February 21st 2003
Arvostelija: Janne Kuusinen
Pisteet:
Aiheeseen liittyvä linkki: Ozone Player
Lukukertoja: 68
Language: finnish